Kaisa Oinas-Panuma
Kuka olen
Olen Kaisa Oinas-Panuma, Ajatuspajan innostuva ja suunnitteleva viestinnän koordinaattori. Perusluonteeltani olen ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen ja keskimäärin kaikesta innostuva!
Innostumisen lisäksi kiinnostun ja uppoudun helposti, mikä ajaa perehtymään aiheeseen kuin aiheeseen ja yleensä kehittämään itseäni ja/tai ympäristöäni, oli kyse sitten osallisuudesta tai vaikka kulttuuriharrastuksista. Vapaa-ajalla kädessä pysyy esimerkiksi hyvä kirja, viulu tai reittiohjeet kohti uutta seikkailua ystävien kanssa (tai luo, riippuen sijainnista ja luonnollisesti myös korontilanteesta).
Mitä osaan
Viestin sujuvasti Canvaa hyödyntäen, useassa kanavassa ja järjestelmällisesti. Aikaisemman Osallisuustiimin työtehtäväni vuoksi osaan järjestää ja vetää Erätauko-keskusteluja ja kirjallinen ilmaisuni on vähintään hyvää: eri tekstilajit akateemisesta tekstistä tiedotteisiin eivät hirvitä minua laisinkaan. Esiintymistaidot ovat myös olemassa, ja nykyisin sosiaalisen median käyttö ja kameralle juttelu alkavat olla jo hyvässä kuosissa.
Olen ikäisekseni kohtuullisen kova järjestöosaaja, sillä vuosia niin nuorisojärjestöjen rivijäsenenä kuin johtoportaissakin on siunaantunut kohta vuosikymmenen edestä. Sen peruja ovat kyllä myös taidot toimia erilaisten ihmisten, erityisesti nuorten kanssa, tehdä suunnitelmallista viestintää ja ylipäätään olla vaikkapa esillä.
Aikaisemmat työtehtäväni
Päädyin onnenkantamoisella heinäkuussa 2020 korkeakouluharjoittelijaksi Maaseudun Sivistysliiton Ajatuspaja Alkiolle, jonne jäinkin sitten vuoden loppuun asti osa-aikaiseksi viestinnän suunnittelijaksi. Vuosi 2021 olin päätoiminen Osallisuustiimin koordinaattori, jatkaen Alkiolla apukäsinä samoissa viestinnän tehtävissä. Olen palannut osa-aikaiseen viestinnän suunnitteluun, ja edelleen valtavan otettu siitä, että sain olla perustamassa Alkiota viestintäsuunnittelijan ja tutkimusavustajan tehtävissä – ihan noin vain! Osallistuin Taistelu valosta – nuoret ja politiikan tulevaisuus – raportin kirjoittamiseen. Löydät raportin täältä.
Koulutukseni
Valmistuin ihanasta Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteistä maisteriksi kesällä 2021, pääaineenani yhteiskuntapolitiikka. Pro gradussani käsittelin aluepolitiikkaa, ja esittelin sitä syksyllä 2021 Alkion webinaarissa.
Sivuaineiksi valikoituivat Suomen historia ja Johtaminen ja markkinointi- oppiaine, yhteiskuntaopin ainekokonaisuus ja projektiopintojen kokonaisuus, koska olen kovin utelias ja innoskas kehittämään itseäni. Jätän suosiolla tutkinnon jälkeiseen aikaan kevyesti aloitetut työ- ja organisaatiopsykologian opinnot, sillä haluan tulla entistäkin työelämäkelpoisemmaksi. Lukio- ja yliopistoaikana luin myös useita vieraita kieliä, joiden sujuvuudesta haaveilen aina välillä.
Mitä teen juuri nyt Maaseudun Sivistysliitossa
Kevään 2021 tein töitä Maaseutuparlamentin Ideafestivaali-kampanjassa, pääasiassa Erätauko-keskustelujen parissa. Koordinoin näiden keskustelujen järjestämistä keskustelijoiden etsimisestä havaintojen palauttamiseen organisaation puolesta. Keskustelujen järjestämisen lisäksi teen hankkeen viestintää, ja muitakin ihania tehtäviä, mitä tiimillä on minulle tarjota. Tähän mennessä olen järjestänyt yhdet #osallisuuskahvit ja osallistumassa Maaseudun nuoret tulevaisuuden tekijöinä -teemaryhmään.
Syksyllä 2021 pääpainona on ollut mm. Maaseutuparlamentin järjestäminen sekä kollegan, Kervisen Kaisan kanssa ns. Kestävä maaseutu -hankkeessa toimiminen. Alkiolla tehtäviin kuului kuntavaaliteemaisen nuorisotutkimuksen tekeminen sekä Keskikenttä-hankkeessa Seppo Kääriäisen avustaminen viestinnän suunnittelun ohessa.
Jatkan pienellä panoksella Ajatuspaja Alkion viestinnässä ainakin helmikuun 2022 loppuun. Työtehtäviini kuuluu viestinnän suunnittelua ja sen toteuttamista eri kanavissa oman toimeni ohella. Voi olla, että lähitulevaisuudessa on myös jotakin muuta jännittävää!