Miksi Keskusta on?

Osallistuin joku aika sitten vapaamuotoiseen keskusteluun Ukrainan sodasta, Venäjän hyökkäyksestä ja eskalaationriskistä. Keskustelu eksyi Suomen poliittisen kentän näkymiin. Porukka puoluekantaan katsomatta kyseli toisiltaan 12-13 %:n gallupkannatusta nauttivan keskustan alamäestä ja olemassaolon mahdollisuuksista.

Ei-keskustalaiset kyselijät olivat huolissaan Keskustan tulevaisuudesta ja sen seurauksista Suomen politiikassa. Taisivat viittailla rakentavaan rooliin maan politiikassa, ei niinkään politiikan sisältöön. Keskustelu käytiin toukokuussa 2022 ennen Keskustan puoluekokousta.

Keskusteluun osallistuneella konkaritoimittajalla oli käsitys, mistä kenkä puristaa. Hän otti kantaa retorisella kysymyksellä: Miksi Keskusta on? Kukaan ei vastannut. Ymmärsin hänen tarkoittavan sitä, että puolueen tarkoitus on epämääräinen.

Tosiasiahan on se, että Keskusta on historiallisessa tilanteessa: onko se siirtymässä pois isojen tieltä keskisuurten tai pienten puolueiden joukkoon vai onko uusi nousu sittenkin vielä mahdollista ? Kannatus ja vaikutusmahdollisuudet ovat keskenään kiinteässä korrelaatiossa.

Tarkoitus ratkaisee puolueen niin kuin minkä tahansa yhteisön tai organisaation aseman ja kannatuksen. Keskustan aatteellisen ja poliittisen tarkoituksen kirkastaminen – ensin itsellensä ja sitten muille – on avain uuteen nousuun.

Puolueen tarkoitus on – ja sen pitää olla – suorassa yhteydessä Suomen suuntaan, Eurooppaan ja ihmiskuntaan. Puolueen on puhuttava suomalaisille asuinpaikasta ja taustoista riippumatta – ei tarkoin valituille kohderyhmille vain kannatuksen kalastamiseksi.

Aatteellinen kansanliike lähtee siitä, että suuri osa suomalaisista arvioi puolueita eritoten siitä vinkkelistä, millaista tulevaisuus-Suomea ne rakentavat ja mille arvoille rakennustyö perustuu.

On ainakin kolme keskustatarinaa peräkkäin ja rinnakkain

Takavuosikymmenten keskustajohtajat määrittelivät johtamansa 17-25 %:n puolueen tarkoituksen juhlallisesti: yhtäältä turvata Suomen itsenäisyys ja rauha rajoillamme, ettemme joutuisi sotaan, toisaalta varjella ja vahvistaa yhteiskuntarauhaa sisäisen eheyden politiikalla. Ne liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan.

Leveällä pensselillä vedetyssä kuvassa ei ole nytkään valuvikaa.

Kriisi- ja tienhaaratilanteissa tämä kaksijakoinen tarkoitus on konkretisoitunut.

Ensimmäinen tarkoitus / tehtävä on Euroopassa riehuvan sodan takia pelottavan ajankohtainen. Suomi vastaa turvallisuus- ja itsenäisyyshaasteeseen osaltaan aktiivisella ulkopolitiikalla, puolustustaan vahvistamalla ja lujittamalla yhteiskunnan kriisinsietokykyä, resilienssiä.

Puolue on varteenotettava vain, jos sillä on ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista osaamista ja aktiivisuutta osallistua turvallisuusasioita käytävään keskusteluun.

Yhteiskuntarauha puolestaan vaatii talous-, työllisyys-, alue-, maaseutu- ja sosiaalipoliittisia oikeudenmukaisuustekoja niin, että jokainen täällä asuva kokee Suomen omaksi isänmaakseen sekä asia- että tunnesyillä.

Ruisleipäpolitiikalla on syksystä lähtien lisääntyvää kysyntää ruoan ja energian hintojen ja lainakorkojen noustessa, inflaation jyllätessä. Railot ovat konkreettinen uhka yhteiskuntarauhalle ja myös ulkoiselle turvallisuudelle.

Toisekseen; ”olla keskellä”, sovitella ja mahdollistaa yhteistyö on perinteinen, mutta ei sivuunjoutava tapa määritellä Keskustan tarkoitus tänäänkään. Suomeen on voitu perustaa enemmistöhallitus vuoden 1987 jälkeen ilman sovittelevaa Keskustaakin. Vanha keskusasema on mennyttä. Mutta ottavatko Keskustan tontille hamuavat perussuomalaiset ja vihreät sen sovittelijan ja ratkaisujen hakijan tehtävän, joka Keskustalla on enemmistöhallituksissa ollut ? Epäilen.

Demokratia on autoritääristen valtioiden ja diktatuurien puristuksessa. Demokratia elää Suomessakin vain, jos sen kautta toteutuva politiikka tyydyttää kansalaisia, jos se saa aikaan tuloksia, ja jos se ei ajaudu puolueiden välisiin lukkiutuneisiin vastakkainasetteluihin.

103-vuotias tasavaltamme tarvitsee sellaisia puolueita, jotka muuttavat kansalaisten usein hiljaisia, perimmäisiä toiveita käytännön teoiksi. Siinä on sovittelevalla Keskustalla rooli, vaikka enemmistöhallitus syntyisikin ilman Keskustaa. Maata ja kansaa on osattava palvella niin hallituksessa kuin oppositiossakin.

Olemme matkalla kohti sellaisia aikoja, jolloin kansallista yhteisymmärrystä kysytään vähintään yhtä kipeästi kuin Nato-jäsenyyden hakemisessa 24.2.2022 jälkeisinä kuukausina.

Ja kolmanneksi; ainakin 1980- luvulta Keskustan suuri linja on kuvattu seuraavasti: ”kohti luonnonmukaista, hajautettua ja tasa-arvoista tieto- ja sivistysyhteiskuntaa”.

”Luonnonmukaisuus” edellyttää rikkaiden kotimaisten uusiutuvien luonnonvarojen hoitamista ja jalostamista. Ei ole luonnonmukaista yhteiskuntaa eikä ruoan ja energian omavaraisuutta ilman elävää maaseutua ja kannattavaa maa- ja metsätaloutta. Ja kysymys ei ole vain hinnasta, vaan ruoan riittävyydestä ja saatavuudesta. (Mieleen tulee väkisinkin vuoden 1987 eduskuntavaaliteema ”Vihreä liitto elämän puolesta”.)

”Hajautus” on monessa mielessä vaihtoehto keskittämispolitiikalle. Nykyoloissa kysymys on yhä enemmän kansakunnan turvallisuudesta. Keskittämisen alle tallautuu koko ajan vihreää luontoa. Aluepolitiikalla mahdollistetaan lähipolitiikka, etätyö ja monipaikkainen elämänmuoto. Aluepolitiikka on keskustalaisuuden ankkuri 2020-luvulla sen takia, että se vastaa moniin turvallisuushaasteisiin ja senkin takia, että se yhdistää suomalaisia, kaupunkilaisia ja maaseutuväkeä.

”Tasa-arvoisuus” on aina tiukoilla, mutta on joutunut erityisen koetukselle nyt, kun elämisen, asumisen ja liikkumisen hinta ja lainojen korot nousevat. Puolueet eivät voi eivätkä saa olla voimattomia sen tilanteen edessä, että vähäväkisen kansan ja ns. keskiluokan elämänedellytykset muodostuvat kestämättömän tiukoiksi. Siinä on kivenkova vaalikysymys keväällä 2023. Lisäksi; ovatko sotepalvelut kaikille saatavilla kohtuullisten matkojen päästä, sekin ratkaistaan ainakin osittain jo ennen eduskuntavaaleja.

”Sivistys” on Suomen selviytymisen perusehto. Keskusta on syvimmiltään sivistysliike. Sivistys on ymmärrettävä laajasti; se on osaamisen ja erilaisten taitojen lisäksi sydämen sivistystä. Sivistynyt kansalainen on valistunut ja lähdekriittinen, joka pystyy itsenäisiin johtopäätöksiin yhteiskunnan ja ihmiskunnan asioista. Sivistys on vapautta ja vastuullisuutta, ylisukupolvisuutta, toisista ja luonnosta välittämistä. Sivistystä ja ihmisyyttä tarvitaan eritoten nyt materialismin, raaistuvan elämänmallin ja pintapuolisuuden vastapainoksi.

Keskusta ei voi nojata toiminnassaan rahan valtaan eikä korporaatioiden tukeen. Kumpaakaan ei ole. Keskustan mahdollisuudet ovat kansalaisissa, äänestäjissä. Puolue elää ja nousee vain, jos kansa – tai merkittävä osa siitä – niin haluaa. On oltava elävä tuntuma kansan syvien rivien tuntoihin.

Politiikka on sekä isoja aatteellisia linjoja että kannatuksen hankkimista ja valtakamppailua. Ilman vahvaa kannatusta ja lujaa poliittista asemaa puolue vaipuu vähitellen marginaaliin ja unohtuu. Se riski nyt on.

Puolueen kannattaa asettaa itselleen kannatustavoitteita lähitulevissa vaaleissa ilman että sitä suuresti julistetaan. Tavoitteet antavat ryhtiä vaalivalmisteluille, jotka tulee suhteuttaa vaalipiireittäinkin uusiin kannatustavoitteisiin.

Ensi kevään eduskuntavaaleissa kannatuksen hilaaminen selvästi yli 13,8 prosentin (eduskuntavaalit 2019) ja edustajamäärän nostaminen 40:n pintaan on realistista. Kannatus on puolitoistakertaistettava.

Vuoden 2024 presidentinvaaleissa on moninkertaistettava viime pressavaalien (2018) saalis, 4,1 prosentin kannatus, ja vietävä puolueen ehdokas kansalaisten tuella toiselle kierrokselle. Kannatus on ainakin viisinkertaistettava.

Loppuhuomautus. Keskusta on kipeästi sisäisen keskustelun tarpeessa. Tyytyväisyyttä hyrisevä yksimielisyys ”hyvinhän meillä menee” laskevan kannatuksen katveessa johtaa marginalisoitumiseen.

Ei sitäkään tarvitse kaihtaa, että puolueen asioita setvitään julkisuudessa. Erimielisyyttä ei pidä pelätä. Olisihan se kummallista, jos erilaisia käsityksiä tällaisessa tilanteessa ei olisi. Riitely on eri asia. Sitä emme tarvitse. Julkinen keskustelu lisää uteliaisuutta puoluetta kohtaan.

Konkaritoimittajan ”miksi keskusta on”- kysymykseen saadaan vastauksia vain vilkkaalla reiluhenkisellä keskustelulla.

Aatteellisesti omintakeisella, yhteistyökykyisellä ja sovittelevalla yleispuolueella on kysyntää tulevaisuudessa.