Esi-isien ja -äitien tulevaisuus on tässä ja nyt
Kävelin kerran pitkin aamuista Atlantin valtameren rantaa Bahian osavaltiossa Brasiliassa. Säännöllisessä rytmissä liikkuvat valtameren aallot kuohuineen tuntuivat tavoittelevan paljaita varpaita kuin kiusallaan – tuli vahva tunne yhteydestä elävään ja sykkivään planeettaan. Tätä elonkehäämme ylläpitävää entiteettiä, Maaemoa on aikojen alusta kutsuttu meillä ja muualla eri nimillä: esimerkiksi inkojen Pachamama, kreikkalaisten Gaia ja roomalaisten Tellus. Suomalaisessa mytologiassa ja kansanperinteessä Maahenki on ollut keskeinen hahmo, joka symboloi maan ja luonnon henkeä, ja joka nähdään usein suojelijana vartioiden luontoa ja sen rikkauksia.
Monikriisin koetellessa nykyisiä ihmisyhteiskuntia, elämän verkosta puhuminen on alkanut taas nousta esille sekä kansalaisliikkeiden, tutkijoiden ja myös liike-elämän piirissä. 1990-luvun alussa julkaistu Peter Marshallin Web of Life – An Exploration of Ecological Thinking -teos käsitteli ympäristökriisiä ja ’maan viisautta’ eri kulttuurien, uskontojen ja filosofioiden näkökulmasta. Niistä on löydettävissä selvä yhteinen pohjavire ihmisen asemasta luonnon hoitajana ja vartijana erottamattomana osana laajempaa elonkehää.
Etenkin puhdas vesi ja veden säästäminen on nähty eri kosmologioissa tärkeäksi, mikä on auttanut yhteisöjen selviämisessä erilaisissa haastavissa ympäristöolosuhteissa. Vesa Kyllösen ja Kristiina Näyhön (2024) mukaan meilläkin veteen liittyvä perintö ja tieto on ollut keskeistä kulttuurillemme ja siihen liittyviin traditioihin. Japanissa puolestaan lähteitä on pidetty jumaluuksina.
Onkin selvää, että länsimaisten yhteiskuntien modernisaation ja globalisaation vauhdissa maa-kytkös ja koko ihmiskuva on suurimmilta osin vieraantunut siitä, miten tällä planeetalla eletään ’ihmisiksi’. 2000-luvulla kehitys on johtanut siihen, että ihmiskunnan aiheuttamat massiiviset muutokset ekosysteemeissä ovat tulleet yhä rankemmin esiin ja meiltä puuttuu vieläkin olennaisilta osin tietoa siitä, miten Maaemon osat ovat toisiinsa monimutkaisesti yhteyksissä.
Meidän on löydettävä tehokkaampi liittymä elämän verkkoon.
Erilaiset teknologiset ja ekstraktiiviset hankkeet ja hankesuunnitelmat – kuten esimerkiksi pohjoisessa Sakatin kaivoksen toteuttaminen kaksinkertaisesti suojellulle Viiankiaavalle – edustavat meilläkin arvojen koventumista, missä ihmisen luoma pääomavaltainen talousjärjestelmä nähdään elämänverkosta irrallisena, kaikkien muiden elämänpiirien ylittävänä arvona ja toimintana. Samalla tarjotaan harhainen käsitys siitä, että ainutlaatuinen ja myös kompleksinen luontoekosysteemi on täysin kontrollissamme, ja että se voidaan kompensoida muualla. Mutta kyse ei ole pelkästään yhdestä aapasuosta, vaan nimenomaan siitä, mitkä arvot hyväksymme kollektiivisesti yhteiskunnassa sekä missä vastuullisuuden rajoja venytetään.
Uskoessamme, että vain niillä asioilla, joilla on meille merkitystä ja jotka näemme ihmiskunnan edun mukaiseksi, unohdamme typerästi, kuinka paljon olemme riippuvaisia kaikesta muusta maan päällä (James Lovelock, 1979).
Brasilialainen alkuperäiskansojen oikeuksia puolustava kirjailija ja ympäristöaktivisti Ailton Krenak on esittänyt kapitalismin kritiikkiä sekä ehdotuksia muutoksen aikaansaamiseksi. Hänelle on myönnetty kunniatohtorin arvo kolmesta arvostetusta brasilialaisesta yliopistosta. Krenakin teokset ovat herättäneet paljon kansainvälistä keskustelua kestävyyskysymyksiä käsittelevien tahojen keskuudessa. Hänen teoksessaan Ancestral Future todetaan seuraavaa:
”Kapitalismi tunkeutuu planeetan joka kolkkaan ja suuntaa meidät kohti luvattua edistystä, saavutuksia ja kasvua, mutta tätä tulevaisuutta ei ole olemassa – me vain kuvittelemme sen. Tämä suuntautuminen tulevaisuuteen sokaisee meidät myös sille, mitä ympärillämme on; kasveille ja eläimille, joiden kanssa jaamme maapallon, sekä maittemme läpi virtaaville joille. Joet eivät ole vain resursseja, joita voimme hyödyntää, tai kanavia jätteemme kuljettamiseksi pois – ne ovat olentoja, jotka yhdistävät meidät menneisyyteemme. Jos on tulevaisuutta kuviteltavissa, se on esi-isien, koska se on jo läsnä tässä ja nyt ja siinä, mikä on olemassa ympärillämme, joissa, vuorilla ja puissa, jotka ovat sukulaisiamme.”
Krenakin mukaan hallitseva maailmankatsomus ja varsinkin pieni mutta valtaa pitävä talouseliitti kohtelee luontoa vain hyödykkeenä, mikä johtaa ekologiseen tuhoon sekä yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon ja syrjäytymiseen. Olemme kuitenkin kaikki eri tavoin kiinni globaalissa talousjärjestelmässä.
Krenak näkee maan elävänä olentona, joka on syvästi kietoutunut ihmisen olemassaoloon. Hän väittää, että tämän siteen laiminlyöminen merkitsee ihmiskunnan olennaisen osan katkaisemista maayhteydestä. Yhteiskuntien olisi Krenakin mukaan omaksuttava vaihtoehtoisia elämäntapoja, jotka kunnioittavat maan ekologisia rajoja ja biosfäärissä esiintyvää monimuotoisuutta. Tämä sisältää myös oppimista alkuperäiskansojen kosmologioista, joissa kaikki nähdään osana toisiinsa kytkeytyvää elämän vyyhtiä. ’Unelmakykymme’ elvyttäminen on keskeinen osa ympäristötuhojen vastustamisessa ja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien visioimisessa. Krenakille unelmointi eli visionti on tehokas työkalu ekologiseen ja kulttuuriseen uudistumiseen.
Krenak vaatii kollektiivista tulevaisuuden uudelleenkuvittelua, joka kunnioittaa kaikkien elävien olentojen keskinäistä yhteyttä sen sijaan, että jatkaisimme haitallisia kulutuksen ja ympäristön pilaantumisen kiertokulkuja.
Tarvitaan näin ollen sekä uusi ihmis- että ihmiskuntakäsitys; mitä tarkoittaa olla ihminen ja yhteisö tavalla, joka tunnustaa keskinäisen riippuvuuden ja kaiken maan päällä olevan elämän yhteisen haavoittuvuuden. Kyse on ihmiskunnasta, joka on nöyrempi, toisiinsa yhteydessä oleva ja luonnon rytmeihin sopusoinnussa, mikä vaatii kattavampaa ja kestävämpää olemassaolon ymmärtämistä.
Krenakin kirjoituksia sovellettiin myös São Paulossa Brasiliassa pidetyssä kansainvälisessä kiertotalouden WCEF2025 -konferenssissa toukokuussa. Yhdessä sessiossa keskusteltiin kiertotalouden kulttuurisista ja sosiaalisista ulottuvuuksista esittelemällä, kuinka vanha tieto voi edistää kestäviä liiketoimintamalleja. Kyseessä oli esi-isien tiedon yhdistämisestä strategiseen ennakointiin kiertotalouden edistämisessä. Tapahtumassa esiteltiin alkuperäiskansojen johtamia biotalousaloitteita Amazonian alueella ja niiden merkitystä ilmastonmuutokseen sopeutumiselle, biologiselle monimuotoisuudelle ja taloudellisille muutoksille.
’Circularity’ -käsite eli kehämäinen, syklinen ajattelu voi toimia siltana perinnetiedon ja nykytiedon välillä. Miten meillä voitaisiin hyödyntää paremmin erilaista perinnetietoa strategisessa ennakoinnissa?
Sessiossa nostettiin esille ekologisen tiedon välittäminen eteenpäin ylisukupolvisesti ja se huomio, että kestävä kehitys ei oikeastaan edusta uutta asiaa, vaan se on syvimmiltään alkuperäiskansojen tai perinnetiedon eri muotojen representaatio.
LÄHTEET:
Krenak, Ailton, 2024, Ancestral Future, Wiley.
Kyllönen, Vesa & Näyhö, Kristiina, 2024, Veden perintö: Kirjallisuuden ja kulttuurien tutkimuksen bibliografia, Elore 31(2), DOI: 10.30666/elore.152146
Lovelock, James, 1979, Gaia – A New Look at Life on Earth, Oxford University Press.
Marshall, Peter, 1992, Nature’s Web – An Exploration of Ecological Thinking, Simon & Schuster.
https://www.suomisanakirja.fi/maahenki
