On aika kaivaa esiin todelliset yhteiskuntamme vaurauden paikat
Ajatuspaja Alkio järjesti Kolmannen tien kohtuutalous -tutkimuksen toisen väliraportin julkaisutilaisuuden 27.5. Raportin Tulevaisuusvallan laajentaminen uudelle taloudelle – kolme kohtuullista kysymystä päätöksentekijöille esitteli webinaarissa tutkija Susanna Myllylä ja kommentaattorina toimi Sitran Kestävä Talous -foorumin alumni, kauppatieteiden tohtori Maria Joutsenvirta. Seuraavassa muutamia nostoja ja ajatuksia tilaisuudesta. Molemmat esitykset ovat luettavissa täällä:
- Maria Joutsenvirta: Kohti talouden uudistumista (pdf)
- Susanna Myllylä: Tulevaisuusvallan laajentaminen uudelle taloudelle (pdf)
Raportti esittää päätöksentekijöille kolme kriittistä, mutta harvemmin esitettyä kysymystä murrosajassa johtamisessa erityisesti tulevaisuuden ennakointiin liittyen:
1. Miksi tehdään pieniä säätöjä, kun pitäisi tehdä systeemitason muutoksia?
2. Miksi vaihtoehtoisista talouden tulevaisuuskuvista ei haluta keskustella päätöksenteossa?
3. Jos vihreä siirtymä ei pelastakaan meitä?
Lähtökohtana on, että aikamme ja tulevaisuuden isot haasteet ovat luonteeltaan systeemisiä. Tällä viitataan asian tai ilmiön näkemiseen laajana kokonaisuutena, jonka kaikki osat vaikuttavat toisiinsa eri tavoin monen suuntaisesti ja usein kehämäisesti.
Uudessa raportissa peräänkuulutetaan tutkijayhteistyön ja tulevaisuuden ennakoinnin merkitystä päättäjien tukena. Mutta hyödynnetäänkö tutkijoiden tietämystä ja suosituksia sekä ylipäätään systeemiajattelua riittävästi? Näin ei näytä olevan varsinkaan maamme johdossa. Nykyisen hallituksen siiloutuneessa yhteiskuntapoliittisessa johtamistyylissä tapahtuu erillisiin suuntiin vetäviä, jopa toisilleen ristiriitaisia toimenpiteitä, sekä koordinoimattomuutta eri sektoreiden ja toimijoiden kesken. Erittäin huolestuttavaa suuntausta edustaa johtamistyyli, jossa aivan oleellinen tutkittu tieto on tyystin ohitettu, ja näin ollen päätökset eivät perustu realiteetteihin. Tällaisten päätösten seuraukset voivatkin ennen pitkää muodostua katastrofaalisiksi.
Siiloutuneessa johtamisessa on erillisiin suuntiin vetäviä, jopa toisilleen ristiriitaisia toimenpiteitä, joilla ei päästä esimerkiksi kansainvälisiin ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin tai oikeudenmukaisempaan talouteen.
Talouskasvua pyritään nyt elvyttämään pitkälti ympäristön ja väestön hyvinvoinnin kustannuksella, mistä edellisestä hyvänä esimerkkinä on alkanut keskustelu jopa arvokkaiden luonnonsuojelualueiden aseman heikentämisestä uudelle kaivostoiminnalle vihreän siirtymän nimissä. Siiloutuneessa johtamisessa yhteiskunnan kokonaisvaltainen kehittäminen tulee mahdottomaksi, samalla kun kansalaisten epätietoisuus kasvaa siitä, minne olemme menossa, miten yksittäinen hanke palvelee yhteiskunnan kokonaistavoitetta tai mikä taho on vastuussa mistäkin asiasta. Samalla pitäisi saada kansalaiset ymmärtämään fossiilitaloudesta poispääsyn merkitys. On herännyt uusia kysymyksiä luottamuksesta, miten asioita hoidetaan: tietääkö tai ehtiikö viranomainen tai päättäjä selvittää vihreän siirtymän nimissä suunnitellun hankkeen kokonaisvaikutukset?
Globaalista kaupankäynnistä ja talouskasvusta riippuvaisen järjestelmän toiminta yskähtelee tilanteessa, jossa kriisit ja epävarmuudet vaan lisääntyvät ja matala (tai negatiivinen) kasvu kestää vuosia. Valtavirtaa edustava taloustiede on määrännyt pitkälti, mihin suuntaan yhteiskuntamme kehittyy ja legitimoinut sen, ketkä talouskeskusteluihin voivat osallistua – tämä joukko onkin ollut hyvin pieni ja tarkoin rajattu. Mutta samalla on tullut yhä selvemmäksi, ettei kapea-alainen taloustiede voi mitenkään pysyä monikriisisen maailman vauhdissa, eikä siitä löydy ratkaisua kestävyyssiirtymälle ja sen vaatimalle systeemiselle tilanteen hahmottamiselle. Moni ekonomistikin on alkanut päätyä samaan johtopäätökseen.
Käsillä olevan raportin fokus on tulevaisuusajattelun keinoissa saada meidät tietoisiksi siitä, miten talouden tulevaisuutta tehdään, miten toimintoja perustellaan ja miten tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa.
Uutta taloutta voidaan ryhtyä rakentamaan seuraavasti:
1) Talous tulee kehystää uudella tavalla: Mikä on nykyisessä talouden kehystyksessä käytetty tarina, narratiivi? Mitkä ovat kehystyksessä käytettyjä oletuksia (”litanioita”), yhteiskunnallisia rakenteita tai syvällä olevia maailmankuvia, ja miten niitä tulee katsoa? Kuka puhuu ja väittää, ja mistä asemasta käsin? Mikä talous oikeastaan on ja kuinka se toimii? Minkälaista uutta narratiivia halutaan muodostaa ja mitkä ovat sen ajurit?
2) Talous tulee demokratisoida: Nykyinen järjestelmä ylikorostaa lyhyen tähtäimen taloudellista hyötyä jo vaurastuneille, sekä aliarvostaa pitkän aikajänteen ekososiaalisia ja taloudellisia hyötyjä kaikille. Tulevaisuus ei ole neutraali, ”tyhjä tila”, vaan vertauskuvaannollisesti se ”paalutettu” valtaapitävien tahojen tulevaisuuskuvien ja -oletusten kautta. Samalla se rajoittaa vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien mahdollisuutta. Talouskeskustelun uudistaminen vaatii dialogisuutta, moniäänisyyttä ja äänen antamista ”äänettömille” kuten nuorille, luonnolle ja tuleville sukupolville.
3) Talouden arvoteoria tulee päivittää: Missä kaikissa paikoissa vaurautta luodaan? Tarvitaan uusia sosiaalisia rakenteita ja instituutioita tukemaan talouden ja työn monimuotoisuutta. Tätä on jo olemassa, mutta liian marginaalissa ja osin näkymättömissä, sillä vallalla olevat talousteoriat ovat sokeita monille arvon luonnin tavoille. Ajan myötä on lakattu esittämästä haastavia moraalisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä talouteen liittyen. Valta on lisäksi valunut monin paikoin virkamieskunnalle ja juristeille.
Ajan myötä on lakattu esittämästä haastavia moraalisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä talouteen liittyen.
Päätösten taustalla on aina jokin arvoteoria. Nykyiset työn määritelmät, tehokkuusmittarit ja tuottavuusvaatimukset eivät sovi huomattavaan osaan jälkimateriaalisen yhteiskunnan taloutta. Nykyinen arvoteoria hyljeksii esimerkiksi jakamisen, luottamussuhteiden rakentamisen ja hoivatyön edellyttämiä kollektiivisia tapoja luoda arvoa ja ihmisten kohtaamiseen perustuvaa arvon luontia – eli niitä yhteiskunnan alueita, jotka eivät perustu vain rahaan.
Sivistys tulee nähdä vaurautena, jolloin meille muodostuu uusi näkymä ihmisestä ja ihmisyydestä.
Tarvitsemme syvällisemmän kulttuurisen siirtymän – pelkkä teknistaloudellisia tekijöitä painottava vihreä siirtymä ei ole riittävä. Näistä kaikista elementeistä voi alkaa muodostua talouden uusi suunta ja kehys.
Kohtuutalousajattelu, joka korostaa kapea-alaisen talouskäsityksen sijaan laajempaa yhteiskuntapoliittista näkökulmaa, on yksi varteenotettava keino rikastaa ja laajentaa jumittunutta talouskeskustelua. Suurimpana haasteena on se, että kohtuutaloudessa joudutaan hylkäämään syvällä vaikuttavat kulttuuriset oletukset siitä, mitä talous on ja miten se asemoituu muuhun yhteiskuntaan. Kohtuutalousajattelu sisältääkin elementtejä, jotka voivat vaikuttaa aivan päinvastaiselta mitä olemme oppineet vaurauden olemuksesta, saavuttamisesta, kasvattamisesta ja jakamisesta: kyse on hyvän elämän merkityksen syvimmästä pohdinnasta.
Käänne kohtuutalouden suuntaan voi tapahtua sekä ruohonjuuritasolta käsin että ylhäältä alas, rakenteita sekä ihmisten ja organisaatioiden toimintaedellytyksiä uusintamalla – molempia tasoja tarvitaan muutoksen aikaansaamiseksi.
On otettava toimijuutta. Muutosvirtoja on jo nähtävissä, käänne voi tapahtua nopeastikin.
Lisäluettavaa:
Heikot signaalit ovat merkkinä tulevaisuudesta, joka on jo täällä
Maria Joutsenvirta & Arto O. Salonen (2020) Sivistys vaurautena. Radikaalisti mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa. Basam Books.
Maria Joutsenvirta, Tuuli Hirvilammi, Marko Ulvila & Kristoffer Wilén (2016) Talous kasvun jälkeen. Gaudeamus.
