Ranskassa ja Euroopassa kuohuu – kun ideologiat ja populismi tekivät paluun politiikkaan
Valistusajan suuret ajattelijat, kuten ranskalaiset Francois Guizot ja Benjamin Constant näkivät politiikan idean ja ihanteet totuuden tematiikan ja rehellisyyden kontekstissa. Viime vuosien dramaattiset maailmanpolitiikan tapahtumat, kuten Brexit, Donald Trumpin presidenttikausi, Krimin miehitys ja nyt viimeiseksi Ukrainan sota ovat osoittaneet, että näillä arvoilla ei ole ollut enää painoarvoa.
Guizot´lle ja Constantille totuuden tematiikan ja rehellisyyden uhkana olivat ideologiat ja politiikka, jossa poliitikot eivät enää palvelleet kansakunnan kokonaisetua, vaan keskittyivät puoluepolitikointiin tai muiden eturyhmien edun ajamiseen. Jyrkän ideologinen maailmankuva toimi myös helposti totuuden vastaisena ilmiönä, joka jo itsessään vei politiikan harmaalle alueelle, kuten viime vuosina on valitettavasti säännöllisesti nähty. Edellä mainittuihin arvoihin perustuen Guizot´lle ja Constantille oli selvää, että poliitikkojen tuli tavoitella kaikissa toimissaan totuutta, edustaa hyveitä ja hyveellisyyttä palvellessaan kansakuntaa ja sen kokonaisetua.
Historia joka ei koskaan loppunutkaan?
Monet politiikan asiantuntijat muistavat myös hyvin amerikkalaisen tunnetun tutkijan Francis Fukuyaman jo lähes kliseiseksi väitteeksi muodostuneen toteamuksen ”historian lopusta”. Fukuyama piti länsimaista demokratiaa ja markkinataloutta ylivoimaisena vanhoihin komentotalouksiin verrattuna. Liberaalit arvot voittaisivat aina fundamentalistiset ja autoritaariset hallintomallit ja niiden edustaman politiikan. Vielä aivan muutama vuosi sitten englantilainen politologi Michael Freedenin huomautti, kuinka poliittiset ideologiat olivat menettäneet merkityksensä politiikan teon instrumenttina.
Kuten nyt jälkikäteen on huomattu: idelogioiden katoaminen poliittiselta kartalta ei lopulta ollutkaan ihan näin yksinkertainen asia.
Eri syistä johtuen politiikan aatteelliset ja jopa jyrkän ideologisetkin jakolinjat ovat tehneet itse asiassa paluun politiikkaan niin Yhdysvalloissa, kuin Euroopassa.
Kun tämän päivän politiikkaa ja kansainvälisiä suhteita arvioidaan on paikallaan kysyä: minne se kuuluisa totuus politiikan ihanteena ja tavoitteena katosi ja miksi ihmeessä näin kävi?
Syitä voi hakea perinteisistä poliittisen populismin syistä: eliitin vastaisuudesta, ilmaston lämpenemisestä, pakolaiskriisistä, ostovoima–ongelmista, ja muista vaikeasti ratkaistavista globaaleista kysymyksistä, jotka vievät uskottavuuden perinteiseltä politiikalta ja sen kyvyltä vastata tehokkaasti esimerkiksi edellä mainittuihin ongelmiin.
Politiikka ja perinteiset poliitikot näyttäytyvät myös monille äänestäjille aivan liian hitaina aikakautena, jossa aika ja paikka ovat menettäneet merkityksensä. Analyysin ja pohtimisen sijaan politiikan avainsanoiksi ovat tulleet Twitterin ja FB:n myötä: nopeus, nokkeluus ja pinnallisuus.
Ranskaa uhkaa nyt vasemmistopopulismi ja Macron kompuroi edelleen Venäjän kanssa
Ranskan esimerkki ideologisesti politiikasta ja sen paluusta politiikan parrasvaloihin on varsin kiinnostava. Presidentinvaaleissa vaalit voittaneet Emmanuel Macronin haastoi voimalla kolme populistia ja meneillään olevissa parlamenttivaaleissa ensimmäisen kierroksen voittajaksi tuli äärivasemmistolainen NUPES–vaaliliitto, jonka luoja Jean Luc Melenchon ei edes yritä näytellä sovittelevaa poliittista johtajaa.
Melenchonista tulee mieleen lähinnä trumpilainen norsu posliinikaupassa ilmiö, poliitikko joka ei neuvottele edes presidentin kanssa, kuten hän totesi kuukausi sitten. Paradoksaalisesti Melenchon on taustaltaan opettaja, jonka luulisi uskovan myös tieteeseen ja tutkimukseen, mutta näin ei vaikuta olevan. Melenchon ummistaa tietoisesti silmänsä Ranskan talouden vakuuttavilta luvuilta, joissa Macronin kädenjälki kiistatta näkyy. Sen sijaan Melenchon uskoo vankasti omaan valtiovetoiseen tai sosialistiseen politiikkaansa, jota Ranskassa kokeiltiin heikolla menestyksellä tovi 1981–1983. Melenchon haluaa luopua myös ydinvoimasta, joka ilmastonmuutoksen aikakaudella on täysin käsittämätön ajatus ja linjaus.
Michael Freedenin mukaan nykyisessä maailmassa ideologiat ovat rinnastettavissa kieleen. Kuten kieli ja kielet, myös ideologiat muuttuvat ajassa ja elävät sen mukana. Kun mietimme Macronin politiikkaa ja sen arvopohjaa siellä kaikuu freedeniläinen pragmatismi ja arvot, jotka on mahdollista asemoida valistuksen peruskäsitteisiin. Macronille itselleen ideologiat ovat olemassa, mutta niiden tarkoitus politiikan jyrkän ohjenuoran sijaan on toimia jonkinlaisena aatteellisena horisonttina. Kantoja, linjauksia ja valintoja on oltava valmis kriittisesti tarkistamaan säännöllisesti.
Erittäin ajankohtainen kysymys Ranskan presidentille kuitenkin on hänen Venäjän politiikkansa: milloin Macron on valmis tarkistamaan kantansa Venäjän diktaattorin politiikan suhteen? Putinin ja Venäjän ryvettyneestä maineesta vastaavat asianosaiset itse, sen ei pitäisi kuulua Ranskan presidentin tai kenenkään muunkaan toimenkuvaa.
Putin hallintoineen elää omassa rinnakkaistodellisuudessa, jossa totuudella ei ole ollut koskaan minkäänlaista arvoa. Tämän luulisi ymmärtävän jo jokainen länsimainen johtaja.
Kirjoittaja: Pekka Väisänen
YTT Pekka Väisänen on Ajatuspaja Alkion tutkija, joka on väitellyt Emmanuel Macronin politiikasta Tampereen yliopiston hallintotieteiden, kauppatieteiden ja politiikan tutkimuksen tohtoriohjelmasta.
