Suomi ja maakunnat kartalle

Suomi ja maakunnat kartalle

Kirjoittaja: Katariina Niskanen, MSL

Milloin Suomi ja sen maakunnat ovat alkaneet näkyä kartalla? Miltä kartat näyttävät maakuntien näkökulmasta? Suomen ensimmäisten hyvinvointialueiden kunniaksi voisimme tehdä pienen matkan Suomen maakuntien historiaan, koska rajautuvathan hyvinvointialueet maakuntiemme mukaan Uuttamaata lukuun ottamatta.

Linnaläänit maakuntien perustana

Nykyiset maakuntamme poikkeavat historiallisista maakunnista. Historialliset maakunnat pohjautuvat keskiaikaisiin linnalääneihin, joita alettiin muodostaa noin 1200-luvun loppupuolelta lähtien, kun Ruotsi halusi sitoa Suomea enemmän kruunun alaisuuteen. Linnalääneihin rakennettiin linnoja aluehallinnon keskuksiksi, joiden kautta kerättiin verot, jaettiin oikeutta ja pidettiin huolta alueen puolustuksesta.

Linnaläänit perustuivat osin itsehallinnollisiin sinettimaakuntiin, joilla oli oma sinetti. Sinettimaakunnat olivat ilmeisesti katolisen kirkon 1200-luvulla perustamia kirkon hallitsemia alueita, jotka siirtyivät hiljalleen kruunun alaisuusteen ja 1300-luvulla alkoivat muuntua linnalääneiksi. Näitä sinettimaakuntia olivat Varsinais-Suomi (Turun linnalääni), Satakunta (Kokemäenkartanon linnalääni), Häme (Hämeenlinnan linnalääni), Karjala (Viipurin linnalääni), Uusimaa (Raaseporin ja Porvoon linnaläänit) ja Ahvenanmaa (Kastelhoman linnalääni). Savo (Savonlinnan linnalääni) ja Pohjanmaa (Korsholman linnalääni) muodostuivat omiksi alueikseen 1400-luvun aikana (kts. kuva alta).

Karttojen piirtäminen ei ollut kehittynyt linnaläänien aikaan vielä niin, että Suomesta saatikka sen linnalääneistä olisi osattu laatia havainnollistavia karttoja. Rajat olivat muutenkin hieman epämääräisiä ja muuttuvaisia.

Torilla tavataan: Suomi mainittu ensimmäistä kertaa kartalla

Aivan ensimmäisen kerran Suomi piirrettiin kartalle vuonna 1532 muodoltaan varsin tunnistamattomana pitkulana saksalaisen Jakob Zieglerin Schondia (Skandinavia) kartassa, jossa on kuvattu kaikki Pohjoismaat.

Tästä selkeä parannus Suomen rajoihin saatiin vuonna 1539, kun ruotsalaisen Olaus Magnuksen Carta Marina eli suuri Pohjois-Euroopan kartta julkaistiin. Suomen erottaa jo varsin selkeästi ja historiallisia maakuntia on löydettävissä.

Magnuksen kartalta löytyvät Finlandia (Varsinais-Suomi), Tavastia (Häme), Botnia (Pohjanmaa) ja Carelia (Karjala). Myös Lappia eli Lappi on karttaan merkitty, mutta se ei kuulunut silloin Suomeen vaan oli osa Ruotsia.

Kartta on myös täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia kuvituksia, jotka kertovat meille elämästä tuon ajan Pohjolassa. Tai ainakin kartanpiirtäjän käsityksen siitä, mitä elämä on tuohon aikaan ollut. Varsinkaan varhaisimmat kartanpiirtäjät eivät olleet edes käyneet Suomessa ja tietoa saatiin pääasiassa tarinoiden kautta Suomessa käyneiltä ja erilaisista kirjallisista lähteistä.

Kartoittajat piirsivät usein hirviöitä niille alueille, joista eivät tienneet tai olleet kuulleet. Hirviöt kartalla kuvastivat siis kartoittamattomia alueita ja niitä saattoi nähdä erityisesti piirrettynä suurten merien keskelle. Teoreettiseseti saattoi siis olla mahdollista, että tuolla tuntemattomalla alueella voisi olla vaikkapa merihirviö, koska ajan ihmiset olivat hyvin taikauskoisia. Suomen osalta alueet näyttävät olleen ainakin tarinoiden kautta tiedossa, koska hirviöitä ei kartalla näy.

Rajat selkenevät

Carta Marinan oli seuraavat 90 vuotta paras kartta Pohjoismaista, kunnes vuonna 1603 Kaarle Herttua eli tuleva Ruotsin kuningas Kaarle IX määräsi Anders Burenin laatimaan kartan valtakunnasta. 23 vuoden ajan Buren suoritti mittauksia ja perusteellisilla kenttätutkimuksia kartoitettavasta alueesta, jonka lopputuloksena vuonna 1626 julkaistiin suuri pohjolan kartta, Orbis arctoi nova. Koska se oli ensimmäinen tieteellisille mittauksille perustuva kartta, oli se ylivoimaisesti tarkin koskaan julkaistuista Pohjolaa kuvaavista kartoista, joka toimi pohjana tuleville kartoille yli sadaksi vuodeksi eteenpäin.

Historialliset maakunnat näkyivät myös painettuissa kartoissa yhä selkeämmin kartografian kehittyessä. Anders Buren vuoden 1626 kartasta tehtiin monien eri kopioita ja parannuksia (tai ainakin parannusyrityksiä).

Ensimmäisen kerran erikseen Suomea kuvaava (ilman muita Pohjoismaita tai Ruotsia) kartta julkaistiin 1651 hollantilaisen Joan Blaeun toimesta perustuen Buren karttaan. Maakuntien nimet merkattiin karttaan latinan kielellä. Karttaan oli merkitty myös maakuntien vaakunat.

Linnalääneistä läänejä

1630 luvulla Kustaa II Adolf aloitti uudistuksia aateliston hallitsemien linnaläänien lakkauttamiseksi, ja niinpä ne korvautuivat maaherrojen hallitsemilla lääneillä vuonna 1634. Lopputuloksena muodostui viisi lääniä: Turun / Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Hämeen, Karjalan eli Viipurin ja Savonlinnan sekä Käkisalmen läänit. Käkisalmen ja Inkerinmaan alueet Ruotsi oli saanut haltuunsa Stolbovan rauhassa Inkerin sodan päätyttyä 1617. Esimerkiksi Frederik de Witin kartassa tämä näkyy Kexholman nimellä (kuva alempana). Lapin historiallinen maakunta ei tuolloin kuulunut Suomeen, vaan se oli osa Ruotsin Västerbottenin lääniä. Vasta autonomisen Suomen aikaan 1800-luvulla Lappi kuului Suomeen lähes kuten tänäkin päivänä sen tiedämme, joten se alkoi esiintyä Suomen kartassa Pohjois-Lappia myöten.

Historialliset maakunnat eli lakkautetut linnaläänit eivät enää olleet hallinnollisesti merkitsevässä asemassa. Uudessa läänijaossa syntyneissä lääneissä käytettiin kyllä maakuntien, kuten Hämeen ja Karjalan, nimiä ja läänit määrittyivät paljolti maakuntien alueiden mukaan. Ajan lääneihin viitataan myös maakuntina monissa lähteissä, mutta viimeistään vuonna 1775 läänit irtautuivat lopullisesti maakuntayhteydestä, kun Kustaa III laittoi suuren lääniuudistuksen pystyyn ja läänit jakautuivat useampaan alueeseen. Muuttuvat läänit määrittivät vuosisatojen ajan Suomen valtiohallinnollista aluejakoa aina 2009 vuoden loppuun saakka, jolloin ne lakkautettiin. Läänien tehtävät sen jälkeen jakautuivat aluehallintovirastoille ja ELY-keskuksille.

Aikaisemmin mainitun Blaeun kartasta samoilla painolaatoilla teki kartan myös hollantilainen Frederik De Wit noin vuonna 1695. Tässä hieman parannellussa versiossa läänirajat (eli maakuntia vastaavat alueet) on piirretty selkeästi ja erotettu värein.

Maakunnat heräävät uudelleen

Maakunnat alkoivat uudestaan kasvaa merkityksessä kansallisen heräämisen aikaan 1800-luvulla. Mitä sinulle tulee muuten mieleen sanasta maakunta? Heimoidentiteetti, murre, vaakuna vai kenties oman maakunnan muoto kartalla? Ehkäpä lupsakat savolaiset tai hitaat hämäläiset? Mitä ajatuksia mieleen pulpahtaakaan, on todennäköistä, että niiden juuret ovat Zacharias Topeliuksen Maamme-kirjan (1875) kansien välissä. Topeliuksen teos on hallinnut suomalaisten käsityksiä maakuntien erityispiirteistä julkaisustaan lähtien ja vaalimme myös kyseisiä heimoille tyypillisiä piirteitä (useimmiten) ylpeydellä tänäkin päivänä. Eikä se ihme olekaan, sillä Maamme kirjan tarkoituksena oli osaltaan edistää Suomen kansakunnan rakentamista, ja se säilyi koulujen peruslukemistossa 50 vuotta.

Topeliuksen herättelemä maakuntaylpeys loi pohjaa nykyisten maakuntien syntymiselle alueellisen lehdistön vaikutusen lisäksi. Maakuntiin alettiin perustaa esimerkiksi maakuntaliittoja 1920-luvulta lähtien. Maakunnat alkoivat muotoutua hiljalleen nykyiseen muotoonsa rajojen ollessa kuitenkin hieman epämääräisiä, mutta vuonna 1994 aluehallintouudistuksen myötä maakunnat virallistettiin. Vuosien kuluessa maakuntien rajat määrät ovat muuttuneet. Tällä hetkellä Suomessa on 19 maakuntaa vastaamassa alueiden kehittämisestä ja maakuntakaavoituksesta.

Lähteet:

Paasi, Anssi: Neljä maakuntaa: maantieteellinen tutkimus aluetietoisuuden kehittymisestä. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja n:o 8. Joensuu: Joensuun yliopisto, 1986.

Kuvalähteet kartoille: Strang, Jan. Suomen kartan historia 1532-2005. Helsinki : Antiikki-Kirja, 2020.

Wikipedia-artikkelit