Macron menetti absoluuttisen enemmistön – politiikan äärilaidat uhkaavat Macronin presidenttikauden jatkoa ja Euroopan vakautta
Ranskan parlamenttivaalien toinen kierros on käyty ja lopputulos muodostui presidentti Emmanuel Macronille vaikeaksi. Macronin tavoittelema absoluuttinen enemmistö jäi haaveeksi ja politiikan äärilaidat etenivät vaalivoittajiksi. Seuraavista kuukausista tulee varmuudella myrskyisät.
Viime kuukausina on käynyt selväksi se, miten Ranskan politiikan ääripäät ovat lisänneet merkittävästi kannatustaan äänestäjien keskuudessa. Maltillinen oikeisto, jonka juuret ovat gaullistisessa Charles de Gaullen aikoinaan perustamassa konservatiivisessa puolueessa, menetti jälleen lisää paikkoja jo toisissa parlamenttivaaleissa peräjälkeen.
Puolueen alamäki on jyrkkä: vuoden 2012 vaaleissa silloinen UMP sai vielä 194 paikkaa, mutta nyt nykyisellä tasavaltalaisella puolueella on parlamentissa enää 64 edustajaa. Vasemmistopopulistinen NUPES–ryhmittymä menestyi hyvin, vaikka sen johtajan Jean–Luc Mélenchon haaveet pääministerin paikasta jäivätkin haaveeksi. Mélenchon ei myöskään saanut aikaiseksi toivomaansa yhtenäistä parlamenttiryhmää vaan jää yksin oman puolueensa kanssa, joka oli alun alkaenkin todennäköisin vaihtoehto. Sosialistien, vihreiden, kommunistien ja Mélenchonin ryhmittymän intressit olivat liian vaikeasti sovitettavissa linjakkaaksi oppositiopolitiikaksi.
Vahvimmaksi oppositiovoimaksi tulee Marine Le Penin johtama johtama äärioikeistolainen Kansallinen Liittouma, joka teki puolueen kaikkien aikojen kovimman tuloksen. Äärioikeistolla on nyt kansalliskokouksessa 89 edustajaa, jossa on lisäystä peräti 81 paikkaa. Äärioikeistolla on nyt vahva myötätuuli, koska myös presidentinvaaleissa puolue sai toisissa vaaleissa peräjälkeen tähän astisen historiansa parhaimman äänimäärän. Puolueen menestys perustuu osittain ainakin pitkäjänteiseen työhön, jossa maahanmuutto- ja EU-kriittisyys ovat saaneet koko ajan enemmän ja enemmän kannatusta alemman keskiluokan äänestäjistä työväestön ohella.
Kuinka käy Euroopan vakaudelle?
Vaalitulos heijastaa kokonaisuudessaan myös Ranskan ohutta yhteiskunnallista vakautta, joka palautui keltaliivien väsymisen ja pandemian puhkeamisen seurauksena. Kansalaiset äänestivät siis kahta populistista poliitikkoa ja heidän edustamaansa liikettä, joilla kummallakaan ei ole realistista tai tarkkaa vaihtoehtoa EU:lle tai NATO:lle, markkinataloudesta puhumattakaan. Marine Le Pen, kuten aikoinaan hänen isänsä Jean Marie Le Pen, puhuu mielellään kansakuntien Euroopasta tavalla, joka jää hyvin epämääräiseksi vaihtoehdoksi nykyiselle EU:lle. Mélenchonin ja Le Penin yhteinen intressi on kaataa Macronin pitkään kypsyttelemä eläkeuudistus, joka nostaisi eläkeiän 65 ikävuoteen. Eläkeuudistus palaa hallituksen työlistalle jo tulevana syksynä, yhdessä polttoaineverojen nostamisen kanssa. Kumpikin sai viimeksi kansalaiset kaduille, maan kaaokseen, lakkojen ja anarkian partaalle. Mélenchon haluaa myös sitkeästi ajaa ranskalaisen ydinvoiman alas ja siirtyä kokonaisuudessaan uusiutuviin energiamuotoihin, joka ilmastonmuutoksen ja energiakriisin aikakaudella kuulostaa vähintäänkin omituiselta.
On muistettava, että kukaan ei lähtökohtaisesti kiistä Mélenchonin tai Le Penin taitoa operoida oman viiteryhmänsä keskuudessa EU- ja NATO-kriittisyydellä, tai varsinkin Mélenchonin tapauksessa myös markkinatalouskriittisyydellä. Sekä Le Pen että Mélenchon ovat taitavia poliitikkoja ja populisteja, jotka toimivat ja liikkuvat mielellään harmaalla alueella populististen, nokkelien ja epämääräisten sanakäänteiden ja ehdotustensa avulla. Tämä tekee tilanteesta Macronille ja hänen hallinnolleen erittäin vaarallisen. Euroopan kannalta Ranskan sisäinen kaaos heijastuisi väistämättä myös EU:n ja NATO:n yhtenäisyyteen ja Macronin asema ja uskottavuus EU:n johtavana päämiehenä horjuisi.
Kokonaan oma kysymyksensä on sitten, miten Le Pen ja Mélenchon suhtautuvat Suomen NATO-jäsenyyteen ja ylipäätänsä NATON:n laajenemiseen itään. On muistettava, että kansalliset parlamentit ratifioivat myös NATO-maiden jäsenyydet ja päätösten on oltava yksimielisiä. Kuten hyvin on tiedossa, Le Pen ja Mélenchon ovat myös joutuneet selittelemään Venäjän-politiikkaansa ja suhdetta Putiniin säännöllisin väliajoin. Le Pen on yrittänyt kiillottaa suhdettaan Ukrainaan sodan alkamisesta lähtien suhtautumalla myötämielisesti mm. ukrainalaisiin pakolaisiin. Kaikki vedettynä lyhyesti yhteen: Mélenchonin ja Le Penin toimet ja erilaiset poliittiset manööverit voivat suistaa Ranskan sisäiseen kaaokseen jo syksyyn mennessä.
Macron voi hajottaa parlamentin aikaisintaan vuoden päästä – tasavaltalaiset ovat kuninkaan tekijöitä seuraavan vuoden ajan
Ranskan presidentin asema ja valtaoikeudet ovat läntisen Euroopan vahvimmat ja tämä pitää sisällään myös presidentin oikeuden hajottaa parlamentti. Presidentti Emmanuel Macron voi tehdä tämän aikaisintaan vuoden kuluttua ja tekeekin sen, jos poliittinen tilanne käy mahdottomaksi.
Viimeksi näin kävi vuonna 1997, kun presidentti Chirac hajotti parlamentin ja määräsi uudet vaalit. Kiinnostavaksi Macronin vallan käytön jatkossa tekee se, että keväällä pääministeriksi valittu Elisabet Borne saa todennäköisesti jatkaa, koska presidentin vaaliliittouma säilyi suurimpana ryhmittymänä tappiostaan huolimatta. Toisekseen on huomioitava se, kuinka ison vaalitappion jälleen kärsineet konservatiivit pääsevät kuninkaantekijän rooliin ja Macron joutuu tukeutumaan heihin mitä suuremmissa määrin, jos hän haluaa saada reformejaan maaliin.
Edellisellä vaalikaudella tasavaltalaiset äänestivät toisinaan Macronin politiikkaa vastaan ja toisinaan sen puolesta. Nyt presidentti ja pääministeri joutuvat aitoon neuvottelutilanteeseen opposition ja erityisesti juuri tasavaltalaisten kanssa. Käytännössä jokainen lakiesitys neuvotellaan erikseen ja tämä tekee politiikasta jatkossa erittäin hankalaa. Kaikkien muiden ryhmittymien kanssa yhteistä maaperää Macronilla ei käytännössä ole, joten lehmänkauppoja tasavaltalaisten kanssa on luvassa pitkin vaalikautta, ellei sitten Macron todella päätä vuoden päästä parlamentin hajottamisesta ja uusista vaaleista.
Äänestysprosentti jäi historiallisen alhaiseksi
Demokratian ja vaalien uskottavuuden kannalta historiallisen alhainen äänestysaktiivisuus herättää paljon kysymyksiä. Mikä on edustuksellisen demokratian tila vanhassa sivistysmaassa, jos toisellakin kierroksella puolet äänioikeutetuista jättää äänestämättä? Nyt kuitenkin puhutaan ja eletään aikakautta, jolloin poliittisen vaikuttamisen luulisi kiinnostavan kaikkia äänioikeutettuja. Ranskan politiikassa on nyt syytä puhua demokratian ja erityisesti edustuksellisen demokratian kriisistä. Äänestysapatian kääntyminen väkivaltaisiksi mellakoiksi, lakoiksi ja yleiseksi anarkiaksi ei ole eduksi ranskalaiselle yhteiskunnalle. Nyt tämä vaara on jälleen olemassa.
Kirjoittaja: Pekka Väisänen
YTT Pekka Väisänen on Ajatuspaja Alkion tutkija, joka on väitellyt Emmanuel Macronin politiikasta Tampereen yliopiston hallintotieteiden, kauppatieteiden ja politiikan tutkimuksen tohtoriohjelmasta.
